Harrasteryhmä

Kun uimari on käynyt kaikki monipuolisuuskurssit, eikä sieltä enää löydy haastetta, voi lapsi siirtyä harrasteryhmään. Myös kilpauintiryhmistä voi siirtyä harrasteryhmään, mikäli kilpaileminen ei ole oma juttu. Harrasteryhmään voi tulla myös ilman monipuolisuuskurssien, tekniikkakurssien tai kilpauintiryhmän käymistä.

Harrasteryhmän uimarit on yläkouluikäisiä ja siitä vanhempia. Yhdellä harjoituskerralla uidaan n. 800-2500m riippuen uimarin tasosta. Harjoituksia eriytetään tarpeen mukaan. Lähtötasovaatimuksena on 200m uimataito. Harrasteryhmässä tavoitteena on, että uintiharrastus jatkuu mahdollisimman pitkään ilman tarvetta kilpailla. Harrasteryhmässä harjoitellaan uintitekniikoita sekä uidaan matkaa, eli kohotetaan kuntoa ja parannetaan metrimääräistä uimataitoa. Uimarin on mahdollista käydä seuran omissa uintikilpailuissa halutessaan, valitkaa tällöin kilpailumaksullinen hinta ilmoittautuessanne.

Kausimaksu on 160€, mikäli uimari ei osallistu kilpailuihin ja 195€, mikäli uimari osallistuu kilpailuihin. Kausimaksuun sisältyy sisäänpääsy uimahalliin, opetus sekä vakuutus (alle 18-vuotiaat), kilpailumaksulliseen kausimaksuun sisältyy lisäksi kisojen starttimaksut. Harrasteryhmän ohjaajina toimivat ammattitaitoiset vastuu- sekä apuopettajat. Ryhmässä on vähintään yksi koulutettu ohjaaja, joka suunnittelee tuntien sisällön yhdessä kurssivastaavan kanssa.

Harrasteryhmässä uimari jatkaa automaattisesti kaudesta toiseen, ellei lopettamisilmoitusta tehdä kirjallisesti (sähköpostitse kurssit@salonuimarit.fi) ennen kauden alkua. Eli uutta ilmoittautumista ei tarvitse tehdä, mikäli uimari oli jo syksyllä harrasteryhmässä!

Ilmoittautuminen kaikkiin ryhmiin aukeaa 21.12. klo 12!