Säännöt, toimintalinja ja strategia

Salon Uimarit ry on uintiurheiluseura, jonka tavoitteena on edistää Salon alueen lasten, nuorten ja aikuisten uinti- ja vesiliikuntataitoa sekä tarjota niihin liittyvää kilpa- ja harrastetoimintaa sekä kansalais- ja yhdistystoimintaa.

Seura toteuttaa toiminnan tavoitteitaan järjestämällä erilaisia uimakoulu- ja uintitekniikkakursseja, kilpauinti- ja uimahyppyvalmennusta, vesipalloa sekä uintikerhoja. Seura järjestää lisäksi erilaisia tapahtumia, kuten kilpailuja ja tempauksia, joiden avulla seura lisää näykvyyttään ja vaikuttavuuttaan.

Toimintamme perustuu rehdin ja terveen urheilun sekä reilun pelin periaatteille. Uimareita kohdellaan tasapuolisesti niin, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja kilpailla omien kykyjensä ja tavoitteidensa mukaisesti. Pyrimme siihen, että jokaisella olisi mahdollisuus kokea onnistumisen iloa osallistumisen ja kehittymisen kautta.

Pyrimme tukemaan kotien ja koulujen kasvatuksellista työtä, jotta nuorista uimareista kasvaisi vastuuntuntoisia ”kunnon kansalaisia”. Seuramme toiminta on päihteetöntä ja terveellisiä elämäntapoja korostavaa ja tuemme tätä tavoitetta järjestämällä uimareille ja heidän vanhemmilleen tietoiskuja ja tilaisuuksia näistä aiheista.

 

Seuramme uimarin polku.