Etsimme joukkoomme Uimaopettajaa

01.11.2022

Oletko etsimämme henkilö?

Haemme valmentaja- ja ohjaajarinkiimme osaavaa, innostunutta ja sitoutunutta työntekijää


Tehtäviisi kuuluu

- Koulujen uinnin opetusta 1-2 luokkalaisille (päiväaikoina ma-ti ja to-pe) tammikuusta toukokuun alkuun
- Uimaopetusta seuran kurssitoiminnassa (ilta- ja viikonloppuaikoja)

Tarkempi työnkuva ja työaika selviää hakijan osaamisen ja ammattitaidon myötä. Työ voi olla myös vain jompikumpi eli vain päiväaikaan tai ilta-aikaan tapahtuvaa hakijasta riippuen. Työ alkaa sopimuksen mukaan viimeistään tammikuun 2023 alkupuolella.


Odotamme, että
- Olet itseohjautuva, yhteistyökykyinen ja joustava
- 18-vuotta täyttänyt
- Sinulle on ehtinyt jo kertyä kokemusta uimakouluopetuksesta, olet suuntautumassa alalle tai omaat uintitaustan
- Mielellään SUH-uimakouluopettajan tutkinto (ei pakollinen)

Tarjoamme sinulle
- Mielenkiintoisen työtehtävän lasten opetuksen parissa
- Työsuhde on osa-aikainen, esimerkiksi lisäansioksi vakituisen työpaikan tai opiskelujen rinnalle

Työn aloitus viimeistään tammikuun alussa, kun koulujen uinnin-opetus ja uimakurssit aloittavat toimintansa.

Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemus viimeistään 18.12.2022 mennessä seuran toiminnanjohtaja Samuli Aallolle osoitteeseen toiminnanjohtaja@salonuimarit.fi

Lisätietoja: Samuli Aalto toiminnanjohtaja@salonuimarit.fi tai p. 0505543195