Vesipeuhu ja uimakoulu 3- 8v

Vesipeuhu, uimakoulut ja jatkouimakoulut ovat tarkoitettu n. 3-8-vuotiaille lapsille, jotka aloittelevat uinnin oppimista. Tarkkaa ikärajaa ryhmissä ei kuitenkaan ole, tärkeintä on oikean tasoinen ryhmä.

Lapsia on maksimissaan 13, jolloin opettajia on kaksi. Jos lapsia on seitsemän tai vähemmän, on opettajia yksi.

Yksi uintikerta kestää 30 minuuttia. Vesipeuhu ja uimakoulu tapahtuvat lastenaltaassa. Jatkouimakoulu terapia-altaassa.

Kurssien hinnat sisältävät opetuksen, sisäänpääsyn uimahallille opetuskerran ajaksi, vakuutuksen sekä todistuksen. Vesipeuhussa sekä uimakouluissapettajina toimivat koulutetut vastuu- sekä apuopettajat, jotka suunnittelevat kurssin sisällön yhdessä kurssivastaavan kanssa.

Vesipeuhu 

Vesipeuhuun tullessa lähtötasovaatimuksena on uskaltaa olla vedessä ilman vanhempaa opettajien kanssa sekä liikkua matalassa vedessä itsenäisesti.

Tavoitteena on saada lisää rohkeutta vedessä liikkumiseen, oppia sukeltamaan (menemään veden alle) sekä kellumaan ja liukumaan apuvälineellä. Vesipeuhu koostuu suurimmaksi osaksi leikeistä.

Ryhmän hinta on 139€



Harjoitusajat ja taukokerrat

Vesipeuhu maanantai:

Harjoittelee maanantaisin 4.9.-4.12.2023 klo 19:00-19:30. Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 16.10.2023.


Vesipeuhu keskiviikko:

Harjoittelee keskiviikkoisin 6.9.-6.12.2023 klo 19:00-19:30. Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 18.10.2023.


Vesipeuhu sunnuntai:

Harjoittelee sunnuntaisin 10.9.-10.12.2023 klo 19:00-19:30. Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 15.10.2023.

Alkeet 

Alkeisryhmässä lähtötasovaatimuksena on uskaltaa olla vedessä ilman vanhempaa opettajien kanssa. Lisäksi lapsen tulee osata sukeltaa (mennä veden alle) ja liikkua vedessä itsenäisesti.

Tavoitteena on oppia kellumaan ja liukumaan ilman apuvälinettä, sukeltamaan esineitä rinnan syvyydestä sekä uimaan 10 metriä vatsallaan ja selällään.

Ryhmän hinta on 139€



Harjoitusajat ja taukokerrat

Alkeet maanantai 1:

Harjoittelee maanantaisin 4.9.-4.12.2023 klo 17:30-18:00 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 16.10.2023.


Alkeet maanantai 2:

Harjoittelee maanantaisin 4.9.-4.12.2023 klo 18:15-18:45 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 16.10.2023.


Alkeet keskiviikko 1:

Harjoittelee keskiviikkoisin 6.9.-6.12.2023 klo 17:30-18:00 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 18.10.2023. 


Alkeet keskiviikko 2:

Harjoittelee keskiviikkoisin 6.9.-6.12.2023 klo 18:15-18:45 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 18.10.2023.


Alkeet sunnuntai:

Harjoittelee sunnuntaisin 10.9.-10.12.2023 klo 18:15-18:45 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 15.10.2023. 

Jatko

Jatkoryhmässä lähtötasovaatimuksena on 10 metrin uimataito vatsallaan tai selällään (ja vähintään 5 metrin uimataito toisin päin) sekä sukellus vyötärön syvyyteen.

Tavoitteena on oppia uimaan 25 metriä vatsallaan ja selällään, sukeltaa esineitä syvästä vedestä sekä oppia toimimaan syvässä vedessä.


Ryhmän hinta on 139€



Harjoitusajat ja taukokerrat

Harjoittelee torstaisin 7.9.-7.12.2023 klo 18:00-18:45 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 19.10.2023.


Jatko sunnuntai:

Harjoittelee sunnuntaisin 10.9.-10.12.2023 klo 17:35-18:05 Kurssikertoja on yhteensä 13. Kurssia ei ole 15.10.2023.